Mitä se ystävyys oikein on? Onko kaveruus ja ystävyys kaksi eri asiaa? Millä sen ystävyyden sitten tunnistaa? Mikä on se ystävyyden merkki tai tunnus? Paljon kysymyksiä ja lähes yhtä paljon oikeita vastauksia.
Ystävät ovat todella tärkeitä, ne auttaa, lohduttaa, nauraa, itkee ja ovat aina tukenasi. Et halua menettää heitä koskaan, mistään hinnasta. Raivaat kalenteriin aikaa, jotta ehdit nähdä näitä timantteja, kun näet heidät, halaat lujaa ja tunnet kuinka ikävä on ollut vaikka viime kerrasta ei olisi edes kauan aikaa. Juttua riittäisi vaikka maailmanloppuun asti ja hiljaisuuskin on puhetta. Ei tarvitse selitellä, miksi pelleilee tai väsyttää. On ihan okei tehdä kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hulluimmatkin ideat saavat vain naururäkätyksen aikaan, eikä kukaan katso ihmeissään sinua. Voit olla juuri sellainen kuin olet, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Kun on hyvästelyn aika, tuntuu että aika on juossut tuon ajan vähintäänkin triplavauhtia, mitä yleensä. Ei haluaisi hyvästellä, mutta pakko on. Jäät odottamaan jo ensi kertaa, kun toinen katoaa näköpiiristä. Ikävä tulee jo samana iltana. Ystävät te tiiätte, ketä tarkotan!<3 Love u!
Ystävyys ja ystävät ovat kaikille tosi tärkeitä, mutta entä jos heitä ei ole? On vain perheenjäsenet, ehkä sisarus ystävänä. Ei ole ystäviä joiden kanssa jakaa ilot ja surut? Ei ole ihmisiä joille kertoa päivän tapahtumista tai mieltä painavista asioista.Ei voi soittaa ja pyytää käymään kahvilla. Kenelle nämä kertovat jos jokin ei ole hyvin? Kenen kanssa he jakavat ilot, onnistumiset? Kenen kansa he puhuvat kaikista "ystävien asioista"? Ei ole oikein että jotkut joutuvat olemaan yksin. Kaikki ihmiset ovat täydellisiä juuri sellaisina, kuin he ovat tällä hetkellä. Oli hän vauva, lapsi, vanhus tai nuori. Oli hän pitkä, lyhyt, hoikka, ujo, iloinen, surullinen tai onnellinen. Ei ole oikein jättää yksin. Entä jos ensi kerralla kun näet yksinäisen, menet ja olet vaikka vain hiljaa hänen vieressä. Hymyilet ja viestität hänelle, että hän on yhtä tärkeä kuin muut. Jos on aikaa, rupeat vaikka juttelemaan hänen kanssa. Hän muistaa varmasti tuon vielä pitkän ajan jälkeen. Hän miettii pitkään sen jälkeen, välitettiinkö hänestä oikeasti, halusiko hän olla minun ystävä? Hän muistaa, että hänelle hymyiltiin, näytettiin että välitetään. Pieni ele meille, mutta mittaamattoman arvokas tuolle yksinäiselle henkilölle. Se on varmasti vielä hirveän paljon suurempi signaali tuolle yksinäiselle henkilölle, kuin itse osaa ajatella.
Sitä ei aina ehdi miettiä, kun viilettää pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, mutta muistatan aina välillä itsellekin,että se vie vain hetken elämästä ja sillä saa todella paljon hyvää mieltä vastaanottajalle. Kun kävelee kaupungilla ja vastaan tulee yksinäisen näköinen henkilö, hymyilen hänelle. Saa itsellekin hyvän mielen, kun hymyilee ja näkee, että toinen hymyilee takaisin. Tietää, että sai jotain hyvää aikaan.
Erilaisuus on rikkaus ja sitä ei kannata menettää.
Kun kuljet jossain, hymyiletkö vastaantulevalle vanhukselle? Autatko jotain, joka tarvitsee apua esim. oven aukaisussa kun on paljon kantamuksia tai lastenrattaat? Muistatko sanoa kiitos, jos joku auttaa?
Tämä aihe antaa paljon ajateltavaa. Ajattelin kirjata omiakin ajatuksia ylös ja samalla tännekin puolelle vähän syvällisempää tekstiä. Kertokaa, teenkö jatkossakin tämmöisiä pohdiskelupostauksia vai mielummin perus kuulumishömppää? :) Jatkoon vai ei?
Kysyin yksi ilta ystäviltä, millainen olen heidän näkökulmasta?
Sain vastaukseksi: ystävällinen, luotettava, joskus harkitsevainen, hyvä kuuntelija, hullu( haha:D ), rento, hyväksyy kaikki semmoisina kuin on, höpsö, huumorintajuinen ja iloinen. Millaisia te olette?
Näihin mietteisiin: mukavaa torstai-illan jatkoa kaikille!
