27 toukokuuta 2015

RAKAS SERKKUSEIN

Heipparallaa!
Ihanihan pakko ekana hehkuttaa, että huomenna alkaa LOMA!! Siis kesäloma, en voi uskoo tätä mutta totta se on. Nyt oon pitämäs taukoo tääl auringon paisteessa ja kohta käyn hakee sen kirjan seuraks er huomisesta kokeesta tulis jonkulainen numero! Hengissä selvittiin siis tästä viikosta vaikka sitä epäilinkin että riittääkö energia. Riitti se. Huomenna viel koe ja ylihuomennna pitää vielä palautuksiin mennä mutta so what, tää tyttö on nyt niin super happy että. Nyt kuitenkin ite asiaa!
Otsikkoon ois voinu laittaa ton monikossakin, mutta menköön nuin.
Perjantaina siis sen jälkee ku olin lukenu kokeisiin jonku aikaa, siivonnu ja muuta ni viiihdoin aada tuli meille ja samantien alko kunnon pölötys ja nauruakaa ei kyllä puuttunu. Toi tyttö vois yhtäkkii kävellä vaan meille eikä se ois yhtää outoo ja se kertoo jo kuin tuttu serkku on kyseessä.
Illalla sit napattii naapurista toinen serkku kyytii ja lähettii neljästää ajelee pitkin poikin. Taiettii päätyy satamaan istuskelemaan ja puhumaan kaikkee kun oli niin ihana ilma! Loppuillasta mentiin sit tohon naapuriin, huhhuh sitä naurunmäärää ja inside juttuja. :D
Lauantaina käytiin salilla ja uimassa, leivottii sämpylöitä ja tehtiin sitä mitä päähän juolahti.
Sunnuntaina sitten nukuttiin pitkään ja sit melkein heti lähettiin mummilaan, jossa menikin lähes koko päivä. Siellä oli serkkuja paljon ja niitten kaa sit leikittii & pelleiltii kaikkee.
Viikonloppu meni kyllä taas yhessä hujauksessa, mutta huippua oli ja sai ladattuu akkuja tähä vikaan viikkoon. Tää viikko on mennyt lukemisessa, lenkkeillessä kamujen kaa, oottaessa kesää ja kamerankin vois kaivaa taas käyttöön, sitä ku ei viikolla oo tullu hirveesti käytettyä. Äske puhuttii maijin kans puhelimessa piiitkästä aikaa ihan rauhassa ja oon soitellu muutaman muunki kaa, ihan parasta❤️
Nyt kuitenki kipasen sen kirjan ja jatkan lukemista eli palaillaan loppuviikosta! 

Ps. Blogger takkuaa koko ajan eli elkää ihmetelkö jos kommentteihin vastaukset ja niiden julkasu on hidasta. :)












25 toukokuuta 2015

VIERAILEVA TÄHTÖNEN

Moikkaaa!
Tällä kertaa äänessä ei oo muutaku alkutekstin verran minä vaan ääneen pääsee ihanaihana mattis, joka sai semmose idean et kirjotetaa toisten blogeihin! En oo vielä ehtinyt omaa postausta kirjoittaa, mutta se tulee lähiaikoina. :)
Mattis siis pitää julkisena blogina RUUSUJEN ENKELI ja toisena blogina löytyy yksityinen blogi.
En sen enempää höpöttele, vaan kuulumisia ja muuta sitten loppuviikosta. Semmoinen on kuitenkin pakko sanoa, että tuo tyttö osaa kirjottaa aivan uskomattoman hyvin ja sitä tekstiä pääsette lukee nyt tuosta alta!

Pitkospuut tuntuvat jatkuvan ikuisuuksiin. Aurinko lämmittää selkää. Pitkästä aikaa on lämmintä. Kävelen hiljaa ja nautin maisemista. Voiko olla mitään tätä parempaa?


Tummat pilvet tulevat huomaamattomasti. Niin nopeasti, että sade yllättää. Vedän takin nopeasti ympärilleni ja kiihdytän askeleitani. 



Pitkospuut välillä liukkaita. 
  Jalka luistaa ja horjahdan. 
      En halua upota.

                      Suokukat kukkivat kauniisti.
                            Aurinko paistaa niin kirkkaasti,
                                   että se häikäisee.

                                              "Odota", joku huutaa takaani.
                                                        Käännyn.
                                                             Liian nopeasti.

Horjahdan niin yllättäen, että en osaa varautua. 
Jalka uppoaa syvälle suohon. 
Huudan, mutta kukaan ei kuule. 
Tartun pitkospuun reunaan. 
Pidän siitä niin kauan kiinni,
 että kädet alkavat mennä tunnottomiksi. 
Ei ole ketään, kuka auttaisi. 
Ketään, joka välittäisi. 



                                                                    Suljen sillmäni.                                                               
En jaksa enää välittää.                                                 
Ei haittaa, vaikka en pääsisi enää ylös.                   

Kyyneleet tulvahtavat silmiini.                    
Elä itke, ajattelen.                                 
Silmäni eivät vain tottele.                         

Anna käsi, joku sanoo.           
Avaan silmäni ja näen siniset silmät. 
Käden, joka on valmiina tarttumaan kiinni.




Joku välittää, kerrankin. Irrotan toisen käteni ja ojennan sen ylöspäin. Hän tarttuu käteeni ja vetää ylös. -En tarkottanu, että sun pitäis upota, ku pyysin odottamaan, hän sanoo totisesti. Minä hymyilen hetken ajan ja hän virnistää. -Kuka sää oot, kysyn varovaisesti. -Mikael. Katson hänen silmiään ja litimärkiä hiuksiaan ja kysyn vielä -Missä asut? Mikael ei vastaa. Lopulta hän kääntyy ja osoittaa kädellään metsäänpäin. 
-Kiitos vielä, sanon hiljaa. Hän halaa varovaisesti ja sanoo sitten -Oo ens kerralla varovaisempi. Ajattelen mielessäni, että ensi kertaa ei tule. Tämäkin oli poikkeustapaus. Karkasin, koska kukaan ei välitä. Ei kukaan, paitsi hän.