ON AIKA HILJAA KIITTÄÄ

Bloggaus. Tuo juttu joka on tuonut elämään uusia ystäviä, ilon hetkiä ja hymyn huulille.

Asia, joka myös toisaalta saa hermot kireelle, kun ei saa onnistumaan uutta banneria tai blogger muuten vaan temppuilee. 

Tämä vie aikaa, mutta myös antaa. Paljon. Teidän kommentit on piristänyt lukemattomia päiviä ja olen jokaisesta lukijasta kiitollinen. Teette tästä paljon kivempaa hommaa! Kiitos kaikista kommenteista joita olette laittaneet. ♥
Tämä myös ottaa. Täytyy kuvata, ladata muistitikulle & muokata ne, ladata picasaan ja sieltä tänne. Täytyy kirjoittaa tekstiä ja keksiä otsikko. Joitain kuvia pitää valmistella, ennenkun saa otettua ne.
Hetkiä, jollon istuu koneen ääressä eikä tiedä mitä kirjoittais. Jotain pitäs saada irti, mutta ajatus ei suostu yhteistyöhön.

Niitä päiviä, kun pitäisi postata mutta ei ole kuvia eikä tekstiä tule.
Monenlaisia fiiliksiä ja tunteita. Hyviä ja huonoja.

Bloggaus on yksi ihanimpia harrastuksia mitä on tullut elämän aikana kokeiltua. Tämä kliseinen lause on niin totta: En olisi uskonut, mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. En niin. Sillon kun kirjoitin ensimmäisen postauksen en olisi voinut ikinä uskoa, miten monta ikimuistosta juttua tämä on antanut.

Yksi suurimpia asioita, josta olen ikuistesti onnellinen on blogin kautta saadut ystävät.

Karu totuus on se, että ilman blogeja en tuntisi todella montaa nykyistä sydänystävää.

Ei ikinä voi tietää oisiko tiet muuten kohdanneet, mutta epäilen vahvasti. 

En tuntisi Katinaa, Mattista, Mirjamia, Ästeetä, Siniä ja ketähän muuta? Kaikki ei ollut edes tuossa.

Olen myös saanut kavereita, kuka tietää vaikka tulevia ystäviä. 

Oon tutustunu myös muuten uusiin ystäviin kuin blogin kautta, mutta monen kanssa ollaan saatu kuulla toisista ensimmäisen kerran blogien kautta kun on lukenut toisien blogeja.

Onnellinen teistä rakkaista, ystävät, mistä kautta ikinä olettekin tulleet.♥ 

On myös muita asioita joita on tullut elämään blogin kautta, nimittäin kuvaus ja kirjoittaminen. 

Ennen blogia en haaveillut järkkäristä ja monista objektiiveista vaan pokkari riitti vallanmainiosti silloin harvoin kun kuvasi. Nykyään tälläkin hetkellä haaveilen uudesta objektiivista ja semmoisen luultavasti hankin lähiaikoina. Miksi kuvaus on sitten niin hyvä asia?

Kuvaus on tuonut muistoja monista tilanteista, joista ei muuten olisi tullut otettuja kuvia. 

Arkisista hetkistä, nauravista suista ja pitsa-perjantaista. 

Ei nuita olisi tullut muuten taltioitua, kun ne tuntuivat niin arkisilta ettei niistä ole järkeä ottaa kuvia. Kuka niitä kaipaa kymmenen vuoden päästä? - olis ollut mun ajatus vielä pari vuotta taaksepäin. Ei ajatellut, että hei napsasempa tästä arkisesta lohikeitosta kuvan tai otampa kuvan pikkuveljistä takkatulen ääressä. Noista jää ne ihanat lapsuusmuistot joita itse voi katsella omista kansioista joihin äiti on niitä laittanut. Toki puhelimella tulee napsittua kuvia vaikka siitä lohikeitosta, mutta järkkärilaatu on tietenkin paljon parempaa.

Kuvaukseen liittyy myös sivuseikkoja, jotka on huomannut vasta jälkeenpäin. 

Itsetunto ja sen vahvistuminen. 

 Kun ottaa paljon asukuvia - siis kuvia itsestä - oppii arvioimaan realistisemmin itseä eikä ensimmäisenä kuulu: ''hyi että, oon ihan ruma'' vaan yleensä ''hei, tuo on ihan onnistunut kuva''. 

Olen kuullut tästä samasta monilta bloggaajaystäviltä, ei mikään turha juttu. 

Tämä on ainakin itselle ollut hyväksi, en ole katunut sitä että niitä kuvia on paljon kaikesta. 

Välillä, kun Imac, läppäri ja muistitikku on täynnä kuvia niin iskee semmonen ''apua, miten tää onnistuu, minne saan kaikki kuvat'' mutta nykyisin 64gigan muistitikku pitää siitä huolen. (joka muuten katos viimeviikolla, peukut pystyy että se löytyy!! Menetän muuten aika paljon kuvia..)

Kaikessa on myös haittapuolet ja tässä tullaan niihin ilkeisiin kommentteihin joita bloggaajat saavat.
              ''Oot ruma ja läski. Laihuttaisit ees.'' '' miten voit näyttää tolta???'' ''HAHHAHA sulla ei oo yhtään tyylitajua :D '' ''miten voit syöttää kaupan soseita lapsellesi?'' ''Ei sun elämä voi olla nuin täydellistä, sä feikkaat sen kokonaa, kertosit vähän todellisuuttakin'' ''sun lapsi on ylipainonen'' noin muutamia näiden vuosien aikana vastaantulleiden kommenttien aiheita. Mä voin kiittää omalta osalta teitä, että paria ilkeetä kommenttia lukuunottamatta en oo joutunut tuommoista kestämään.
Jos sinä, juuri sinä, olet kommentoimassa jotain ilkeää jonkun blogiin mieti ensin: Hyödynkö tästä oikeasti yhtään mitenkään? Onko ainut hyöty se, että saan toiselle pahan mielen ja jopa elinikäisiä seurauksia syömishäiriön tai masennuksen myötä? (jatkuvassa tilanteessa jälkimmäiset)
Jos vastasit viimeseen kysymykseen joo, jätä se kirjoittamatta. Itsellesi jää paljon parempi mieli ja et tule katumaan päätöstäsi.

Tunne, jolta et voi bloggaajana välttyä. Ne on paineet, joita itse ja joita muut aiheuttavat. 

Pitäisi olla toisiinsa sopivat astiat kun kuvaa ruokia ja sisaruskuvissa pitäs olla siistit vaatteet päällä, mielellään Pomp De Lux:in , Metsolan tai Gugguun. Tai vaikka PoPin. 

Nomutta, enhän mä voi ottaa kuvia lapsista arkisissa leikeissä kun täällä on niin sotkusta. 

''Hei nyt kaikki kädet pois siitä pöydältä niin saan otettua kuvan!'' 

Itkua ja hampaiden kiristystä epäonnistuneista kuvista ja tunne, että en riitä tämmöisenä.
 Voinko mä tehdä huone-postauksen kun ei mulla oo vaaleeta ja viimesen päälle sisustusta?
 Entäs asukuvat, viittiikö tälläsestä asusta julkasta kuvia, kun kaikilla on aina niin viimesen päälle asut?
Nykyään varsinkin 'isoilla' bloggaajilla on hirmuiset paineet ja tuntuu, että tämä korostuu perhe-bloggaajien joukossa? Pitäis olla viimesen päälle koti - vaaleeta ja siistiä, tehdä kaikki niinkun 'täydelliset äidit' sanoo, kaupan soseethan on aivan pöppöä ja kestovaipat ne olla pitää!
Pitäs olla itse laitettuna, mutta ei saa käyttää siihen aikaa silloin kun lapset on hereillä ja parisuhde-aikaa pitäis löytyä joka illalta. Jos väsyttää niin itsehän sä oot tohon tilanteeseen halunnu/joutunu, ei siitä saa valittaa.
Ïtse en koe, että mulle olis asetettu mitään paineita - muita kuin itse asetettuja/aiheutettuja - mutta isommissa blogeissa se on valitettavan monen blogin loppu. Ei kestetä sitä paineiden määrää ja ilkeitä kommentteja, ihmisiä kun kaikki ollaan. Esimerkit on kärjistettyjä, mutta totta silti. Seuraan aika paljon erilaisia blogeja ja nuo aiheet on tullut vastaan todella monessa. Itsekin sen olen huomannut, mutta myös bloggaajat kirjottavat usein nuista.

Jollekin on tullut varmaan mieleen, että mihin tuo otsikko sitten viittaa?
Se viittaa siihen, että edessä on vähintääkin tauko. En tiedä, onko tämä jopa viimenen teksti jonka tänne kirjoitan. Sen aika näyttää.
Oon viimeaikoina miettinyt paljon bloggausta ja oon tullut tähän päätökseen.
En osaa sanoa, mistä tämä fiilis tulee mutta joku mättää enkä halua kasvattaa sitä möykkyä liian isoksi joten ajattelin, että jospa tauko korjaisi sen.
   En tiiä, kuin kauan tää tauko tulee kestämään mutta lupaan, että hihkasen täällä kun jotain päätöstä tän suhteen oon saanut tehtyä.

Kuitenkin ennen ''viimesiä'' sanoja, KIITOS. Kaikesta. Oikeasti ihan kaikesta.
 Ootte saanut monesti hymyilemään ja oon saanut aivan vallottavan ihania kommentteja laidasta laitaan. Niissä on kannustettu, kehuttu, tsempattu, kiitetty ihanasta blogista ja vaikka mitä muuta.
Kerrottu omia mielipiteitä (asiallisesti!!) ja rakentavasti annettu palautetta, että hei tuota voisi muokata/parantaa.
Oon saanut tämän harrastuksen kautta tällä hetkellä elämän tärkeimpiä ystäviä ja tää blogimaailma on aukassut monessa asiassa silmiä ja saanut miettimään. Lisännyt tietoa monista asioista ja en kadu hetkeäkään, että tänne oon eksynyt. Tää on ollut tapa jakaa räpsimiään kuvia ja kirjoituksia, juttu jonka parissa oon viettänyt niin monia tunteja ettei oo enää mitään hajua edes. Tää on ollut paikka, jonne on voinut paeta koeviikkoo tai muuta stressiä ja tänne on taltioitun moniamonia ihania hetkiä ystävien kanssa. Luin yks päivä vanhoja postauksia ja huomasin, että muistan vieläkin todella kauan aikaa sitten kirjotettujen tekstien fiiliksen ja tilanteen. Täältä voi siis tulla muistelemaan mitä milloinkin on kuulunut ja mitä oon puuhannut.
Enmä kuitenkaan kokonaan katoa. Minut löytää mm. snapchatistä (sc: noora-98) ja instasta nimellä _n00ra_. Sieltä voi käyä kurkkimassa mitä puuhailen arkisin ja muuten. :)

Sinin postaus on kuin mun ajatuksista melkein kokonaan!
Täällä on pohdittu mm. pohdittu kauneutta, kiitetty ystävää, kirjotettu kaikista ystävistä, saatu vierailija ja välillä myös kirjoteltu niitä peruskuulumisia ja höpönlöpön-postauksia ja jos (kun) palaan tauon jälkeen niin tän blogin tyyli tulee olemaan samanlainen kuin ennen. :)



Mutta nyt, moimoi. Palataan toivottavasti tän vuoden puolella vielä! Jos ei, niin viimeistään alkuvuodesta. Kaikista ystävistä en löytänyt kuvaa tähän, mutta te tiiätte että ootte tärkeitä.♥

Ps. Mua kiinnostaa onko muilla bloggaajilla ollut samanlaisia fiiliksiä, mitä te ajattelette yleensäkin bloggauksesta?
Entä te, joilla ei ole blogia, mitä blogit teille antaa?
Kertokaa ihmeessä! Katson vielä viikon ajan parin päivän välein bloggeria, mutta sen jälkeen en tiedä milloin käyn täällä seuraavan kerran.
Pps. Pahoittelut vähän sekavasta tekstistä, semmoiset on ajatuksetkin nyt tähän liittyen.