AJATUKSIA PAPERILLE AIHEESTA YSTÄVYYS

 Mitä se ystävyys oikein on? Onko kaveruus ja ystävyys kaksi eri asiaa? Millä sen ystävyyden sitten tunnistaa? Mikä on se ystävyyden merkki tai tunnus? Paljon kysymyksiä ja lähes yhtä paljon oikeita vastauksia. Rupesin miettimään tätä näin ystävänpäivän lähellä ja ajattelin, että tässä ois hyvä postausaihe ystävänpäiväksi ja reissun ajalle ajastettavaksi. Rupesin miettimään tätä, kun törmäsin mun vanhaan postaukseen YKSINÄISYYS. Se on siis pohjana tälle postaukselle ja kuvina arkistojen kätköistä löytyneitä yhteiskuvia, pahoittelen ettei kaikkien kanssa löytynyt kuvaa tähän! 

  Ystävät ovat todella tärkeitä, ne auttaa, lohduttaa, nauraa, itkee ja ovat aina tukenasi. Et halua menettää heitä koskaan, mistään hinnasta. Raivaat kalenteriin aikaa, jotta ehdit nähdä heitä ja kun näet, halaat lujaa ja tunnet kuinka ikävä on ollut vaikka viime kerrasta ei olisi edes kauan aikaa. Juttua riittäisi vaikka maailmanloppuun asti ja hiljaisuuskin on puhetta. Ei tarvitse selitellä, miksi pelleilee tai väsyttää. On ihan okei tehdä kaikkea mahdollista ja mahdotonta, hulluimmatkin ideat saavat vain naururäkätyksen aikaan, eikä kukaan katso ihmeissään sinua. Voit olla juuri sellainen kuin olet, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. 30 snäppiä putkeen tai saman verran viestejä whatsapissa ei oo ihme, oli aihe hapankorput tai elämän suurimmat kysymykset. Puhelimessa puhuessa vierähtää helposti kaksi tuntia vaikkei tärkeetä asiaa ollutkaan. On monesti puhuttu tuo aika vain syvällisiä - siis oikeasti syvällisiä - monen eri ystävän kanssa. Voi mennä laavulle viettämään iltaa kera eväiden tai käydä notskilla päivällä. Pystyy puhua kiperimmistäkin aiheista täydellä luottamuksella. Tietää ettei ne asiat leviä minnekään ja sen, että he ymmärtää. 
''Muutaman'' kerran ollaan onnistuttu säheltämään kaikenlaista niin kaupassa ja muilla julkisilla paikoilla kun kämpällä tai kotona. Ei oo uutta, että kaupassa kestää tunti tai joku kärähtää uuniin. 
Ollaan me paistettu takassa yrttipatonkia ja muuta, lopputulos ei vaan ollut hirmu hyvä. :D 
Jos on useampi ystävä mukana, pelit on aivan parasta ajanvietettä syvällisten lisäks! 
Voi niitä puhua vaikka napostellen karkkia tai keittämällä alakerrassa kuumaa kaakaota ja hakemalla leirikeskuksen keittiöstä kymmenen kertaa jokaisen lusikan keskimäärin erikseen. (isosena olo, lovetan♥) Niin ja säikähtää muita isosia jotka ei ollut hakemassa ja piiloutua jääkaappiin, en kestä. 
Myös yhteishenki on meidän eri porukoilla aivan parasta laatua eikä mikään ei voita sitä fiilistä, kun ensimmäisen kerran näkee jonkun ystävän ja voi halata häntä vaikka kaks tuntia! 
Ei tarvii miettiä, meneekö tiskit tiskikoneeseen/kuka tiskaa ne tai miten ruuanlaitto onnistuu. 
Yks tekee sitä, toinen tuota, kolmas tsemppaa vaikka vieressä jos ei mahdu tekemään mitään - noin esimerkkinä. Kauan ei mene niin ruoka on pöydässä! Ei tarvii kiistellä kuka tekee mitäkin, kaikki tekee jotain niin hommat sujuu vaivatta. Sitä paitsi, onko parempaa tapaa laittaa ruokaa kuin ystävien kanssa? On kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun ei tarvitse ajatella mitään. Ei sitä miltä näyttää, mitä voi sanoa, mitä voi tehdä - ei mitään. Okei, sen verran pitää, että mitä kivaa tehdään muttei se kovin aivoja rasittavaa hommaa ole, eikö? 

Ei oo yks eikä kaks kertaa käyny niin, että kolmen tunnin päästä ''nukkumaanmenosta'' on vielä juttelut täydessä vauhdissa ja kello on aamuyö. Tai jos on energisempi olo, voi ajella autolla niin että kaks tyttöö on takakontissa. :D Huone näyttää yleensä siltä, että siellä ois räjäytetty pommi, mutta mitä se haittaa? Tavarat saa siivottua ja yhteisvoimin siinä ei mene kauan. Toki tiskit ja semmoiset laitetaan heti, mutta muuten. 
Naurun räkätykset on tuttua ja aiheet pomppii juustomerkeistä kuolemaan. Voi olla, että pari minuuttia sitten kaikki on nauranut vedet silmissä ja hetken päästä aiheena on vaikka se kuolema. 
Kun on hyvästelyn aika, tuntuu että aika on juossut tuon ajan vähintäänkin triplavauhtia, mitä yleensä. Ei haluaisi hyvästellä, mutta pakko on. Jäät odottamaan jo ensi kertaa joka toivottavasti on pian. Ystävät, ootte niin korvaamattomia, että ette usko!
 ♥ x ääretön teille ja terveisiä jokaiselle. 

 Ystävyys ja ystävät ovat kaikille tosi tärkeitä, mutta entä jos heitä ei  ole? On vain perheenjäsenet, mahdollisesti sisarus ystävänä. Ei ole ystäviä joiden kanssa jakaa ilot ja surut? Ei ole ihmisiä joille kertoa päivän tapahtumista tai mieltä painavista asioista.Ei voi soittaa ja pyytää käymään kahvilla. 
Ei tule niitä ikimuistoisia muistoja heidän kanssaan. Kenelle nämä kertovat jos jokin ei ole hyvin? Kenen kanssa he jakavat ilot, onnistumiset? Kenen kansa he puhuvat kaikista "ystävien asioista"? Ei ole oikein että jotkut joutuvat olemaan yksin. Kaikki ihmiset ovat täydellisiä juuri sellaisina, kuin he ovat tällä hetkellä. Klisee, mutta tosi lause. Jos joku jolla on huono itsetunto lukee tämän, lähetän juuri sinulle paljon tsemppiä! Se paranee kyllä, sisukkaalla työllä ja määrätietoisella asenteella.♥ Sanon tämän kokemuksesta. Tässä on siis yksi esimerkki joka on siinä onnistunut, niin onnistut sinäkin. Se ei siltä varmastikaan tunnu, mutta se työ kannattaa tehdä omaksi parhaaksi. Hyötyy monessa asiassa! 
Nyt mulla onkin teille tämmöinen haaste. Laittakaa semmoisillekin ihmisille viestiä, että ''hyvää ystävänpäivää!'' jotka eivät ole niitä ylimpiä ystäviä teille. Ilahduta kavereita pienellä teolla!
Tämä on vähän ajoissa, mutta teillä on nyt hyvin aikaa valmistautua. :)

Oli hän vauva, lapsi, vanhus tai nuori. Oli hän pitkä, lyhyt, hoikka, ujo, iloinen, surullinen tai onnellinen, ei ole oikein jättää yksin. Kysyessä keltä tahansa, ei kukaan halua olla vapaaehtoisesti yksin. Ihmiset kaipaavat henkilöitä kelle kertoa kuulumisia ja kenen kanssa viettää aikaa. 
Entä jos ensi kerralla kun näet yksinäisen, menet ja olet vaikka vain hiljaa hänen vieressä. Hymyilet ja viestität hänelle, että hän on yhtä tärkeä kuin muut. Jos on aikaa, rupeat vaikka juttelemaan hänen kanssa. Hän muistaa varmasti tuon vielä pitkän ajan jälkeen. Hän miettii pitkään sen jälkeen, välitettiinkö hänestä oikeasti, halusiko hän olla minun ystävä? Hän muistaa, että hänelle hymyiltiin, näytettiin että välitetään. Pieni ele meille, mutta mittaamattoman arvokas tuolle yksinäiselle henkilölle. Se on varmasti vielä hirveän paljon suurempi signaali tuolle yksinäiselle henkilölle, kuin itse osaa ajatella. Itselle on käynyt lähiaikoina pari kertaa niin, että bussipysäkille on tullut yksinäisen oloinen henkilö joka on kysynyt neuvoa ja sen jälkeen jäänyt hetkeksi juttelemaan. Se saa itsellekin hymyn huulille, kun hän lähtiessä sanoo: ''Kiitos juttuseurasta, mukavaa illanjatkoa!'' 
Tiedättekö, tämmöisissä tilanteissa voittaa kumpikin. Kummalekin tulee hyvä mieli eikä siihen uhraannu ''kallista aikaa'', kun se vie muutaman minuutin ja näissä esimerkkitilanteissa ei edes sitä omasta ajasta kun kuitenkin täytyi odottaa bussia. 

Sitä ei aina ehdi miettiä, kun viilettää pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, mutta muistatan aina välillä itsellekin,että  se vie vain hetken elämästä ja sillä saa todella paljon hyvää mieltä vastaanottajalle. Kun kävelee kaupungilla ja vastaan tulee yksinäisen näköinen henkilö, hymyilen hänelle. Saa itsellekin hyvän mielen, kun hymyilee ja näkee, että toinen hymyilee takaisin. Tietää, että sai jotain hyvää aikaan.
Erilaisuus on rikkaus ja sitä ei kannata menettää.
Kun kuljet jossain, hymyiletkö vastaantulevalle vanhukselle? Autatko jotain, joka tarvitsee apua esim. oven aukaisussa kun on paljon kantamuksia tai lastenrattaat? Muistatko sanoa kiitos, jos joku auttaa?

Tämä aihe antaa paljon ajateltavaa. Ajattelin kirjata omiakin ajatuksia ylös ja samalla tännekin puolelle vähän syvällisempää tekstiä. Kertokaa, teenkö jatkossakin tämmöisiä pohdiskelupostauksia vai mielummin perus kuulumishömppää? :) Jatkoon vai ei?