Mutta nyt ennen sitä tulin kertomaan teille meidän reissusta etelään eli Helsinkiin.
Perjantaina päästiin reilun neljän tunnin matkan jälkeen perille illalla ja ei tehty mitään kävelyllä käyntiä kummosempaa ja suunniteltiin seuraavaa päivää.
Lauantaina lähdettiin rauhallisen aamun jälkeen Haltialaan katsomaan karitsoja ja miten sulosia ne on! Yritin kuvailla siellä ihmisten keskellä, mutta en tiedä miten ne onnistui kun en ole vielä koneelta katsonut niitä. Ne siis muokkaan lähiaikoina johonkin postaukseen erikseen. Mentiin Adidaksen Outletin ja Jumbon kautta vihdoin serkuille jossa meitä oli puheiden ja soittojen mukaan jo odotettu, haha - toinen koti♥.
Siellä me viihdyttiin iltapäivään asti ennenkuin oli pakko ottaa suunta kohti kotia.
Käytiin Aadan kanssa sunnuntai-aamuna tunnin aamulenkillä ja puheenaiheet ei kyllä lopu kesken!
Ehdittiin myös korkata jätskikausi, kun ostin ekan irtojätskin tälle keväälle ja nautittiin keväisestä kelistä. Käytiin rämpimässä vielä vähän lumisessa metsässä kuvaamassa kuuden hengen poppoolla, kun oli innokkaita mukaanlähtijöitä ja kasteltiin siellä kengät koska oli niin märkää.
Pölötettiin lähes aamuyöhön syvällisiä ja autettiin reippaasti mammoja. Pelattiin puolenyön aikaan vielä Trivial Pursuitia 'isojen kesken' ja naurulta ei taidettu välttyä. :D
Tuolla pystyy olla kuin kotona. Serkkujen äiti pyytää, että voitko viedä laseja pöytään tai tyhjentää tiskikoneen kuin omilta lapsilta ja kaikki voi olla ihan rennosti. Voidaan olla kaikki yli viistoista henkeä olohuoneessa ja osa painii, jotkut juttelee, kolmannet nauraa ja neljännet kattaa pöytää.
Voi lahnata sohvalla jos tuntuu sille tai mennä toisen serkun kanssa kuvaamaan tähtiä vaikka se ''oma kaveri'' on sisällä. Pystyy lainata takkia,harjaa tai mitä ikinä tarvii. Niinkun huomaatte, melko rento meno! Tuollaset paikat on niin parhaita, missä voi olla kun kotona. Onneksi niitä paikkoja on monta oman kodin lisäksi.
Opisto on mulle niinku toinen koti :) Ihana, et sullaki on sellasia paikkoja missä on vaan niin helppo olla, niin ku kotonaki
VastaaPoistaHuippu jos se on sulle ko toinen koti!:) ja jep, niitä on onneks muutama!
PoistaVähänkö ihanan kuulosta menoa siellä sun serkuilla! <3 :) ihania kuvia!
VastaaPoistaNoi serkut ja ❤️. Kiitos paljon! 0
PoistaIhana kuulla että voit olla siellä kuin kotona! Niin huippu pääsiäinen teillä varmasti ollu:)
VastaaPoistaJoo siellä kyllä pystyy - niinko teiän kämpälläki, parasta.❤️
PoistaSe oli huippu!